lauantai 24. marraskuuta 2012

Tanssia Teemalla

Kuva: YLE Teema

Tänään tulee Teemalla dokumenttielokuva Pina. Se on erään tanssiteatterin kunnianosoitus edesmenneelle koreografi Pina Bauschille. Kävin katsomassa tämän aikoinaan elokuvateatterissa 3D:nä. Minulla on omat ennakkoluuloni modernia tanssia kohtaan, mutta ammattilaisten tanssimana se avautuu aivan uudella tavalla. Osa on toki outoa, mutta niin pitääkin olla.

Mies ei dokumentista aikanaan tykännyt. Silti hän harmitteli myöhemmin, että olisi voinut katsoa jotkut kohtaukset uudestaan. Itselleni elokuva aiheitti outoja tanssipyrähdyksiä kotioloissa. Silläkin riskillä suosittelen!

ps. Teemalla tanssitaan tänään myös perinteisemmin. Moskovan Bolshoi-baletti tanssii klassikkobaletin Ruusunen.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Lisää säilytystilaa



Tuli tosiaan käytyä siellä Ikeassa. Sänkykin saatiin mahtumaan autoon, mutta siitä myöhemmin lisää. Työhuoneessa laitettiin paikat järjestykseen. Vanha Ikean Expedit hylly sai uutta ilmettä uusista kaapinovista ja laatikoista. Se söi sisäänsä hyvän määrän paperia ja muuta roinaa. Nyt saatiin kaikki takuukuitit ja muut tärkeät paperit kaikki samaan paikkaan. Hylly toimi ennen kirjahyllynä, joten nyt pitäisi löytää paikka kirjoille. No kaikki aikanaan.



Työpaikalta keräsin muutaman pahvisen julisteputkilon nurkkaan. Niissä säilytetään (yllätys!) julisteita, lahjapaperia ja suurimmassa lankakeriä. Mitäköhän muuta näistä voisi tehtailla?


lauantai 10. marraskuuta 2012

Lankahommissa


Kävin ostoksilla: teetä ja tekemistä. Katsotaan julkaisenko lopputuloksen vai piilotanko kaappiin.

Langat ostettu Käsityövakasta, jossa oli loistava palvelu.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Tallinnan tuliaisia



Tallinnasta löytyi mukaan pieni kasa käsitöitä. Nuo lapaset roikkuivat mallinuken kaulassa vastapäätä parasta kakkupaikkaa. Samasta galleriasta löytyi myös virkatut korvakorut ja hauska pöllöpinssi. Gallerian blogi löytyy osoitteesta www.emmaleppermann.ee

Olden Hansasta ostin puisen kamman. Se on kuulema täikampa, mutta eiköhän se ilmankin mene. Edellinen ikuisuuksia vanha puinen kampani on kahdessa osassa. Tämä kestää ehkä kovempaakin käsittelyä.

www.oldehansa.ee



Lopuksi vielä taustalla näkynyt kuosi, jota ostimme pellavaisen pöytäliinan ja keittiöpyyhkeiden muodossa. Viimeisiä ollaan saatu aikaisemmin tuliaisiksi, joten kauppa ja sen pellavat olivat jo tiedossa.

www.zizi.ee

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Se vihreämpi Tallinna


Syyslomalla käytiin kulkemassa Tallinnan katuja, ja minäkin yövyin ensi kertaa Viron pääkaupungissa. Tällä kertaa kiertelimme vanhan kaupungin muuria ulkopuolelta ja sieltä löytyi ihanan vihreä Tallinna. Kirpakka syyspäivä toi kaikki värit esille. Nyt loskan keskellä nämä kuvat tuntuvat entistäkin kirkkaammilta.





tiistai 6. marraskuuta 2012

iPhonen talviturkki


Syyslomareissulla puhelimelle löytyi talviturkki. Löytö tehtiin Tallinnan Nu Nordik -putiikissa, joka sijaitsee Vapauden aukion laidalla. Hyvin on turkki kestänyt käsittelyä.