keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Kylppäriin paistaa aamuaurinko

Jatketaampa vielä lampuilla. Kylpyhuonetta en olekaan esitellyt. Se on pieni, mutta suunnittelimme sen hyvin ja siksi se etuntuu ihan tilavalta. Tietysti huonekorkeuskin auttaa asiaa.



Valaisinpaikkoja kylppärissä oli vain yksi ja aikaisemmin sitä asemaa oli ajanut peilikaappi. Emme kuitenkaan halunneet kylpyhuoneeseen peilikaappia vaan pelkän ison peilin. Tarjolla olevat irtovalaisimet eivät kuitenkaan olleet meidän mieleen. Onneksi löytyi valaisin, joka on oikeastaan peili.

Edellisessä vuokra-asunnossa meillä oli kylppärissä vain sellainen vanha pallovalaisin, jonka valossa ei nähnyt talviaikaan mitään. Nykyisen peilin reunoilla olevat loisteputket ovat onneksi tarpeeksi kirkkaat. Huoneessa on myös ikkuna, joka auttaa kummasti (varsinkin näin valoisana vuodenaikana).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti