keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Satunnaisia otoksia yhdestä elämästä


Tulppaanit ovat jo aikansa nähneet.


Olen ollut vähän hiljainen täällä blogipuolella. Selityksiä löytyisi vaikka millä mitalla. Pimeässä valokuvaus on haasteellista tai kotia ei ole tullut toviin sisustettua. Olen myös miettinyt blogin tarkoitusta. Alunperin ajattelin, että tätä kautta voin pitää yhteyttä kaukana asuviin ystäviin ja perheen jäseniin, ja he voivat samalla tutustua uuteen kotiimme tai nähdä kuvia reissuiltamme. Myös uusi kamera toi innostusta blogin pitämiseen.

Lukijoita täällä käy jonkin verran, mutta keskustelu on ollut aika minimaalista. En ole siihen liiemmin ihmisiä yllyttänytkään. Monet ystävät ovat kuitenkin maininneet lukevansa tätä, joten mielelläni kirjoitan teille. Ja sitten kaikki ne lukijat, joita en henkilökohtaisesti tunne. Ajattelin heidän saavan täältä kurkistuksen Joensuuhun, vaikken sitä ole paljoa esitellytkään. Jos joku on vaikka aikoinaan näillä kulmilla asustellut. Käyn itse joskus selailemassa kajaanilaisia blogeja, koska asuin siellä vuoden ja siitä tuli jollain tavalla tärkeä paikka minulle. Ne ehkä houkuttavat enemmän kuin torikameran kuva Raatihuoneen torilta.

Olen myös miettinyt blogin olemusta muutenkin. Tällainen ”sisustusblogi” yleensä esittelee sitä oman kodin sisustamista ja kertoo mitä sinne on hankittu mistäkin tai mitä on toiveissa hankkia. En mielelläni pitäisi blogia sen vuoksi, että esittelisin siellä ostoksiani, vaikka sitäkin olen tehnyt. Ei kai siinä mitään pahaakaan ole, mutten näe siinä mitään erikoisempaa merkitystä. Toisaalta inspiroidun toisten blogien esittelemistä kirjahyllyistä tai matoista, joten ehkäpä joku voi inspiroitua näistä meidänkin nurkistamme.


Kirjahylly ois kiva.

Sänky on jäänyt esittelemättä.


Olen tällä hetkellä lomalla ja vapaa-aikaa riittää. Joskus tuntuu, että se vapaa-ajan määrä melkein lamaannuttaa. Päivät hujahtavat ohi hetkessä, vaikka mitään en ole saanut aikaan. Toivottua arkirutiinia tuovat balettiharrastus ja kuntosalilla käyminen, mutta vaikka liikunta onkin mielekästä ei sitä voi harrastaa koko päivää. Ehkä vapaa-aika tuntuu paremmalta, kun se on jotenkin ansaittu. Puurtanut päivän toimistolla. Toisaalta olenhan minä lomanikin ansainnut. Osa ajasta menee kuitenkin uusien töiden etsimiseen. Työhakemusten rustaaminen vie yllättävän paljon aikaa, mutta aikaa vie myös myöhään sängyssä lukeminen ja siitä syystä pitkään nukkuminen.

Siispä olen tehnyt listan kaikesta mukavasta, mitä voisin tällä ruhtinaallisella vapaa-ajallani tehdä. Leipoa, neuloa, ommella. Listaan voisin lisätä taidenäyttelyissä ja elokuvissa käymisen. Ja löytyy listalta myös valokuvaaminen ja ”kirjoita blogia”. Tänään valoa riittikin taas vähän enemmän, joten innostin itseni kuvaamaan kotiamme pitkästä aikaa. Tässä siis "satunnaisia otoksia yhdestä elämästä". Otsikko kai kuvaa blogiani parhaiten.


Uusi taidehankinta.

5 kommenttia:

  1. Onpas hauskat kynttilänjalat taulun kaverina! Mistä oot ne hankkinut? T. Heini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Heini! Nuo kynttilänjalat on tuotu tuliaisina Brysselin Zara Homesta. Ostin ne ihan uuteen kotiin, mutta kertaakaan ei olla niissä vielä kynttilöitä poltettu. Ne on löytäny paikkansa tuolta makuuhuoneen ikkunalta, mutta siellä ei tule kynttilöitä oikein polteltua.

      Poista
  2. No enpä ollut tajunnutkaan, että Zaralla on myös Home-tuotteita :) Heti kävin tarkastamassa, että onko Frankfurtissa niiden myymälää, kun oon menossa sinne ensi kuussa. Täytynee poiketa siellä, jos siellä on kerran noin kivoaj tuotteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Espanjassa Zara Home oli (yllättäen) paljon monipuolisempi ja sieltä ois löytyny vaikka mitä. Brysselissä ei meinannu millään löytyä mitään kivaa.

      Kai se valikoima vaihtelee kaupungin (ja sisustuskulttuurin) mukaan.

      Hyvää Frankfurtin matkaa!

      Poista
    2. Kiitos! On tässä vielä kyllä melkein kuukausi ennen matkaa, mutta onpahan jotain kivaa mitä odotella!

      Poista